Uskalla
olla oma itsesi. Kukaan ei tee sitä sinua paremmin.
Monet
nuoret kohtaavat elämänsä aikana paljon itsetunto-ongelmia, jotka saattavat
jatkua pitkälle aikuisuuteen saakka. Kaikki alkaa siitä, että aletaan vertailla
itseä ja omaa osaamista toisiin ihmisiin. Ajatellaan, että toinen ihminen, joka
on luotu aivan täysin erilaiseksi, olisi jotenkin parempi ja arvokkaampi
laadultaan. Oma arvo ja merkitys saattaa alkaa tuntua mitättömältä. Ajatellaan
liikaa sitä, mitä muut mahtavat minusta ajatella.
Jokaiselle
on annettu omat erityistaidot ja –lahjat. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea.
Meidän täytyisi oppia vain huomaamaan, että kun jokainen osaa jotain, niin me
voimme yhdistää lahjamme ja erityistaitomme ja näin saada yhdessä paljon hyvää
aikaan.
On
suuri rikkaus, että ihmiset ovat erilaisia. Millaista olisi elää maailmassa,
jossa kaikki tykkäävät samoista asioita ja osaavat tehdä tismalleen samoja
juttuja? Toisten ihmisten mielipiteitä ei saisi pelätä. Jokaisella on omat
heikkoutensa. Myös niillä kaikkein cooleimmilla tyypeillä. Ja niinhän se on,
että virheistä oppii! Ollaan rohkeasti sellaisia kuin ollaan ja vaalitaan
yhdessä erilaisuutta.
Rakasta
ensin itseäsi. Vasta sitten voit rakastaa muita.
Nuoruuden
yksi suurimpia päänvaivaa ja ahdistusta tuottavista asioita on ulkonäkö ja
epävarmuus omasta kehosta. Median luoma kauneusihanne langanlaihoista ja
täydellisesti meikatuista naisista aiheuttaa ulkonäköpaineita jo aivan liian
varhain lasten ja nuorten tyttöjen keskuudessa. Poikien kohdalla puhutaan
timmeiksi treenatuista vartaloista ja viimeisen päälle laitetusta ulkonäöstä.
Ja sitten vielä ihmetellään, miksi nuoret kärsivät itsetunto-ongelmista. Kaikki
pyrkivät olemaan samanlaisia kuin naiset ja miehet lehtien sivuilla ja
mediassa: kuvankäsittelyohjelmilla muokattuja ja suuresti ihailtuja ihmisiä.
Kuka
on sanonut, että langanlaiha ja viimeisen päälle treenattu on ainut, oikea tapa
olla kaunis?
Ulkonäkö
on joillekin arka asia eikä siitä helposti uskalla puhua kellekään. Taustalla
voi olla pelkoa siitä, että ei kelpaa. Jokaisella nuorella pitäisi kuitenkin
olla ympärillä niitä luotettavia ja helposti lähestyttäviä aikuisia, joille
uskaltaa puhua ja purkaa sydäntä. Myös ystävät, joiden seurasta saa energiaa ja
hyvää oloa ja jotka tekevät ja tahtovat sinulle hyvää, ovat elämän suuri
voimavara.
Somesta
löytyy muun muassa MLL:n nuorten netti- sivusto. Sivustolla on paljon tietoa
asioita ja siellä nuorten on mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista
suoraan ammattilaisilta. Apua löytyy myös Suomen mielenterveysseuran sekä nuorten mielenterveystalon nettisivustoilta. Netti on myös pullollaan vertaisihmisten
kirjoittamia blogeja. Niistä voi olla enemmän apua ja tukea kuin osaisi uskoa.
Sinä
olet kaunis, ihmeellinen, ainutlaatuinen ja täydellinen juuri sellaisena kuin
olet. Älä yritä olla jotain, mitä et ole. Olemalla oma itsesi olet kaikista
kaunein.
Blogeja: Smile! You are beautiful, Kia -
Apua tarjoavia sivustoja: MLL - nuortennetti, Suomen mielenterveysseura, Nuorten mielenterveystalo
Blogeja: Smile! You are beautiful, Kia -
Apua tarjoavia sivustoja: MLL - nuortennetti, Suomen mielenterveysseura, Nuorten mielenterveystalo
- Julia -
Kirjoitatte kauniisti vaikeasta asiasta. Esim. noita MLL:n sivustoja voisi tässä blogissa enemmänkin esitellä ja tuoda esille sen, minkälaisia auttamistapoja siellä on. Nuori itse ei välttämättä jaksa alkaa itse etsimään ja selvittelemään, joten olisi hyvä vielä enemmän "esitellä" näitä nuorelle.
VastaaPoista